IMG Numeri laajeni Liettuan markkinoille

Huhtikuun alusta ovat IMG Numeri:n tarjoamat kirjanpitopalvelut saatavilla myös Vilniuksessa. Vuonna 2003 toimintansa aloittaneen liettualaisen kirjanpito- ja tarkastustoimisto Vilsentrasin ja IMG Numerin yhdistyttyä tarjoaa yritys tästä lähtien palvelujaan nimellä IMG Numeri. IMG Numerin liettualainen kumppani Vidmantas Liepuonius pitää yhdistymisen tärkeimpinä syinä liiketoiminnan kasvumahdollisuuksien ja luotettavuuden suurenemista.

”Liiketoiminta kasvaa Liettuassa nopeasti ja siksi maamme on jäänyt ahtaaksi asiakkaillemme,“ sanoi Liepuonius ja lisäsi: „Olen tyytyväinen liittymiseseen kansainväliseen konserniin, mikä mahdollistaa asiakkaittemme palvelemisen myös Latviassa ja Virossa. Luotettavuus on kirjanpitopalvelujen tarjoamisessa äärimmäisen tärkeää ja siksi jouduimme aika kauan etsimään yhteistyökumppania. Tilintarkastajana olen ollut aikaisemminkin kosketuksissa IMG Numerin laadukkaisiin palveluihin ja olen siksi varma, että teimme oikean valinnan.“

IMG Numerin johtaja Inga Allik vakuuttaa, että kirjanpitopalvelujen tarjonnan käynnistäminen Liettuan markkinoilla on myös Numerin kasvustrategian oleellinen osa. „Harkitsimme monen mahdollisen yhteistyökumppanin välillä ja Vidmantasin eduksi laskimme ennen kaikkea sen, että hänkin näki yrityksensä laajenemismahdollisuutena palvelujensa viennin markkinoille, missä me jo olimme,“ sanoi Allik. „Niinpä on kiinnostus molemminpuolista ja asiakkaamme voivat vain hyötyä yhdistymisestämme. Tietysti yhdistymistä auttoivat myös hänen tilintarkastajataustansa ja kokemuksensa kirjanpitotoimiston johtajana,“ hän lisäsi.

Seuraavana virstanpylväänä palvelujensa kehittämisessä näkee IMG Numeri kansainvälisiin standardeihin perustuvien kirjanpitopalvelujen ja tilintarkastuksen prosessien saattamisen yhtenevälle pohjalle kaikissa IMG Numerin Baltian markkinoiden toimistoissa. „Samoin teemme ponnisteluja uuden infoteknologisen sovelluksen käyttöön ottamiseksi, joka auttaisi vähentämään asiakkaittemme hallintokuormaa ja muuttaisi kirjanpitäjiemme työn oleellisesti tehokkaammaksi,“ sanoi Allik.

IMG Numeri UABin Vilniuksen ja Utenan toimistoissa työskentelee Vidmantas Liepuoniuksen johdolla seitsemän kirjanpitäjää. IMG Numeri Grupin yli 600 asiakasta palvelevat Viron, Latvian ja Liettuan toimistoissa yli 40 kirjanpitäjää, mikä nostaa yrityksemme Baltian kolmen suurimman kirjanpitopalveluja tarjoavan toimiston joukkoon.

Lisätietoja:
OÜ IMG Numerin Viron yhteistyökumppani Inga Allik
+372 6867 110

IMG Numeri UAB:n Liettuan yhteistyökumppani Vidmantas Liepuonius
+370 5266 1031

Asiakaspalaute

Attentive to details, understand my requirements and always willing to help me get the necessary accounting issue sorted (for 4 companies) / Accounting...

Näytä kaikki